Eurooppalainen vuoden hämähäkki 2013
Verhoilijahämähäkki – Atypus affinis Eichwald, 1830
Verhoilijahämähäkki Atypus affinis Eichwald, 1830 kuuluu putkihämähäkkien heimoon (Atypidae). Tämä on ainoa Keski-Euroopan lintuhämähäkkimäinen (ryhmä Mygalomorphae) heimo; näitä luonnehtivat eteenpäin suuntautuvat suuosat, myrkkyleuat. Ryhmää kutsutaankin oikoleukahämähäkeiksi.
Maailmanlaajuisesti heimossa Atypidae on kolme sukua ja yhteensä 49 lajia. Kolme (keski-) eurooppalaista lajia — pienimmästä suurimpaan — ovat Atypus muralis, A. piceus ja A. affinis. Viimeksi mainittu, verhoilijahämähäkki, on yleisin läntisessä Euroopassa. Suomessa näitä lajeja ei tavata lainkaan. Meitä lähimmät verhoilijahämähäkkilöydöt ovat eteläisimmästä Ruotsista, Skoonesta. Atypus-lajit ovat useimmissa esiintymismaissaan uhanalaisiksi arvioituja Punaisen kirjan lajeja.
Verhoilijahämähäkin esiintyminen on rajoittunut lämpimiin elinympäristöihin, ja se on löydettävissä etenkin kuivilta, hiekkaisilta ja aurinkoisilta paikoilta. Mäntymetsät ja kuivat rinteet — usein etelään viettävät — ja myös ketomaiset niityt ovat suosittuja elinpaikkoja. Toisin kuin muut kaksi Atypus-lajia, verhoilijahämähäkki esiintyy tasankoalueilla ja matalilla kukkuloilla (600 m asti) ja sen päälevinneisyysaluetta ovat Keski-Euroopan länsi- ja pohjoisosat.
Koirashämähäkin ruumiin pituus (suuosia lukuun ottamatta) on 7-10 mm ja naaraan 10-15 mm. Koiraat ovat väriltään yleensä mustia, naaraat ovat tummanruskeita ja nuoret yksilöt ovat usein selvästi vaaleampia väritykseltään. Pitkät kehruunystyt ovat kolmijaokkeiset. Kehruunystyjen väri ja rakenne auttavat erottamaan kolme Atypus-lajia toisistaan. Verhoilijahämähäkille on tyypillistä myös ensimmäisen jalkaparin polven (patella) kärkiosan ulkosivulla pigmenttiä vailla oleva alue.
Laji elää maanalaisissa 10-30 cm pituisissa putkissa, jotka se kaivaa itse ja vuoraa seitillään. Tämä seitti muodostaan maan pinnalle noin 1 cm halkaisijaltaan olevan kymmenkunta senttimetriä pitkän “pyyntiputken”, joka on naamioitu ympäristön maahiukkasilla. Hämähäkki on putkensa sisällä ja odottaa hyönteisten kävelevän putken maanpäällisen osan yli. Hämähäkki puree saalista alhaaltapäin seittiputken läpi ja vetää sitten sen sisään putkeen; syntynyt aukko korjataan myöhemmin. Tyypillistä saalista ovat muurahaiset, kovakuoriaiset ja jopa kaksois- ja juoksujalkaiset.
Verhoilijahämähäkkikoiraita voi löytää parittelukauden aikana myöhäissyksyllä, ne ovat aktiivisimmillaan Keski-Euroopassa syyskuusta marraskuuhun. Tässä ne eroavat lähilajista A. piceus, jonka koiraiden aktiviteetti on rajoittunut alkukesään, toukokuusta heinäkuuhun. Verhoilijahämähäkin koiraat etsivät naaraita maan pinnalla liikkuen, värisyttäen löytämiään pyyntiputkia ja paritellen pesäputken alaosassa. Muninta tapahtuu myös siellä. Munat ovat munakotelossa, joka on pesäputken laajentumassa maan alla. Nuoret hämähäkit kuoriutuvat syksyllä ja jäävät, mitään syömättä, koko talveksi emonsa seittiputkeen. Ne jättävät putken kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä (Keski-Euroopassa maaliskuussa) ja levittäytyvät siimansa varassa tuulen mukana lentäen (“ballooning”). Jopa 100 nuorta hämähäkkiä voi löytää yhdestä munakotelosta. Toisin kuin useimmat eurooppalaiset hämähäkkilajit, verhoilijahämähäkit ovat pitkäikäisiä ja voivat elää jopa 8-10 vuotta.
Tämä vuoden hämähäkki on mahdollista nähdä syksyisellä kävelyretkellä, jos kohtaa koiraan etsimässä kumppania tai jos löytää naamioidun seittiputken. Joka tapauksessa silloin on syytä katsella verhoilijahämähäkkiä, eikä siitä ole tarkkailijalle mitään harmia tai huolenaihetta. Valitettavasti Suomessa lajia ei pääse näkemään.
Christoph Hörweg & Seppo Koponen
Yhteydenotot Suomi
Seppo Koponen, Eläinmuseo, Turun yliopisto, 20014 Turku
e-mail: sepkopoutu.fi
